Näytetään tulokset 1–12 / 13

Oikeanlainen selkätuki helpottaa esimerkiksi vamman aiheuttamaa tai leikkauksen jälkeen tulevaa kipua ja jäykkyyttä, sillä selkätuki keventää selän kuormaa. Tarvittaessa selkätukea voidaan käyttää myös ennaltaehkäisevästi esimerkiksi urheilun aikana, mikäli urheillessa on riski selän vammoihin, tai väliaikaisesti heikentynyt selkä tarvitsee lisätukea pysyäkseen kivuttomana liikkeessä.

Ryhtituki voi helpottaa lihaskireyttä ja korjata käyttäjän luonnollista ryhtiä takaisin terveellisemmäksi. Selkätuen ominaisuuksista riippuen sen tehtävä ei ole rajoittaa liikettä, vaan ohjata käyttäjän asentoa oikeaksi ja helpottaa selän tai keskivartalon väliaikaisesta tai pysyvästä heikkoudesta johtuvia oireita.

Selkätuen käyttö

Joitain selkätukia voi käyttää vaatteiden alla, jolloin ne ovat huomaamattomia. Selkätukien rakenne vaihtelee varsin joustavista ja elastisista selkätuista aina jäykempiin, jopa tukilastoitettuihin selkätukiin.

Myös tuen korkeus vaikuttaa merkittävästi sen käyttöön ja vaikutukseen. Yleensä elastisia selkätukia käytetään väliaikaisiin vaivoihin ja urheilun aikana, korkeita ja jäykkiä selkätukia käytetään jos tuen tarve on ylempänä ja esimerkiksi leikkausten tai vakavampien tapaturmien jälkeen.

Tuet ja ortoosit

Olkatuki, Orthocare

55,00 
Varasto loppu

Tuet ja ortoosit

Raskaustukivyö Orliman

86,50 
38,00 
Varasto loppu

Tuet ja ortoosit

Selkätuki Orliman Elite

78,00 
Varasto loppu
108,00 
Varasto loppu
85,00 
Varasto loppu

Tuet ja ortoosit

Selkätuki Orliman Evotec

118,00 

Tuet ja ortoosit

Selän lämmitin Orthocare

31,50 

Painehaavojen ehkäisy ja asentohoito

Spina-Bac selkätuki tuoliin

135,00